Torstai 14.01.2010

 

Päivitelläänpä pikkuisen tätäkin blokia, paljon on vettä taas Yangze joessa virrannut sitten viime päivityksen.

Viime aikoina oon ottanut hieman rauhallisemmin, mutta silti sitä aina jotain pientä ilkeyttä on tullut tehtyä. Syy siihen, että miksi en ole huorannut entiseen malliin, on se, että onnistuin humalaspäissään panemaan PK:n paksuksi, ja varmaan kohta parikuukautta piti houkutella sitä tekemään abortti, minkä se vihdoin viime maananataina suostui tekemään. Perkele minkälaista saikkausta viime viikot on ollu!!!

Vittu sitä on ihmislapsi tyhmä, kun ilman kumia pitää mennä panemaan. Kyllähän sen sanoo jo järkikin, että jos terve mies liki 2 vuotta ilman sysäriä ampuu, niin jossain välissä osuu ...vaan se on vissiin miehessä veri niin vähänä, että kun se pakkautuu jalkojen väliin, niin sitä ei tuonne funtsausosastolle asti riitä!?

Abortin jälkeen PK sanoi, että nyt on kuukauden tauko seksissä, ja kun kysyin, että koskeeko se myös minua, niin se saatanan kaheli akka olis ihan oikeasti tappanut, jos en olis osannut varautua ja olla valmiiksi lähtökuopissa... Vitun hullu!

Noh, nyt kun tuo abortti on pois päiväjärjestyksestä, niin enää ei tarvi leikkiä kilttiä poikaa, vaan voi alkaa rellestää ihan entiseen tapaan. Lueskelin aikoinaan netistä jonkun kaverin blokia, joka oli kaverinsa kanssa lyönyt vetoa 10.000€, että tämä kaataa 100 naista vuoden aikana. Noh, reisillehän se meni, kaveri sai kaadettua ”ainoastaan” 33 naista, eli hävisi ja maksoi vedon. Muutama päivä sitten eksyin vahingossa jollekkin keskustelusivulle, missä puhuttiin tästä vedosta, ja ajattelin, että siinäpä olisikin mukava ajanviete.

Eli, minun sopimus täällä kiinassa luultavasti loppuu vuoden 2010 lopussa ja sitä ennen olis tarkoitus sataa eri pillua naida. Itse kun en ole mikään nätti poika ja vielä ”parisuhteessa” eleleskelen, niin ei ole mitään mahdollisuuksia edes 10 vuodessa saada tuota 100 saada täyteen ilman huoria. Elikkäs huorat lasketaan mukaan ...pillu kun pillu. Mitään vetoa en ole lyönyt enkä aio lyödä kenenkään kanssa, kunhan vaan omaksi iloksi ja ajankuluksi tämmöisen projektin aloitan.

Sitä en ole vielä keksinyt, että miten helvetissä pidän kirjaa, ettei vaan kahta kertaa samaa huoraa naisi. Jurrissa kun louhii, niin vitut sitä edes enää aamulla, saati kuukausien päästä enää muista.

Tämän ”projektin” budjetiksi ajattelin sellaista 3000-4000€, koska suuriosa noista tulee olemaan huoria ...vaikka halvemmaksi se huorien naiminen tulee, kuin ns. kilttien tyttöjen. Rahaa luultavasti tulee menemään enemmän, mutta sehän on jo niin vanha keksintö, että jokaisellahan sitä on.

Päivittelen projektin etenemistä tähän blokiin ja ainakin huorista koitan saada myös kuvia räpsittyä, niin ompahan ainakin jotain todistusaineistoa, ettei jätkä ihan paskaa jauha.

-V